Helix ry

Helixin mukava ja kiero keskustelupalsta

You are not logged in.

#1 2009-10-12 19:29:20

Iiro
Übermanaatti
Registered: 2007-08-26
Posts: 113

Hallintovaalit '09

Opiskelijajäseneksi tiedekuntaneuvostoon tai laitosneuvostoon?

Bio- ja ympäristötieteelliseen tiedekunnan tiedekuntaneuvoston sekä biotieteiden laitoksen ja ympäristötieteiden laitoksen laitosneuvostoihin haetaan opiskelijajäseniä kaudelle 1.1.2010-31.12.2011.

Laitosneuvostoissa toimii niin sanottu kolmikanta, eli kolmannes jäsenistä on proffesoreita, kolmannes muuta yliopiston henkilökuntaa ja kolmannes opiskelijoita. Tiedekuntaneuvostossa opiskelijoita on noin neljännes. Opiskelijajäsenet huolehtivat, että opiskelijat ovat perillä siitä mitä hallintoelimissä tapahtuu ja että myös opiskelijoiden näkökulma tulee kuulluksi ja tarvittaessa vaikuttaa päätöksiin. Opiskelijat ovat neuvostojen tasavertaisina jäseninä vaikuttamassa niiden päätöksiin ja siten vaikuttamassa tiedekuntamme ja laitoksien tulevaisuuteen.

Vaaliliittoon voi osallistua kuka tahansa henkilö, jolla on oikeus suorittaa yliopistossa alempi korkeakoulututkinto, ylempi korkeakoulututkinto, lisensiaatin tai tohtorin tutkinto. Eli todennäköisesti vaikkapa juuri sinä! Vaalioikeuden edellytyksenä on, että opiskelija on ilmoittautunut yliopistoon läsnäolevaksi.

Neuvostoihin kuuluminen edellyttää, että uhraa hiukan omaa aikaansa kokouksiin ja niissä käsiteltäviin asioihin perehtymiseen, mutta mistään suunnattoman paljon resursseja vaativasta tehtävästä ei ole kyse. Hakijoilta toivotaan intoa opiskelijoiden oikeuksien ajamisesta ja aikaisemmat luottamustehtävät ovat eduksi. Vahvuudeksi katsotaan erityisesti kokemus hallintotehtävistä, esiintymiskyky, kyky toimia opiskelijoiden edustajana muille ryhmille (professorit, muu henkilöstö) ja näkemys opiskelijoiden asemasta tiedekunnassa ja sen laitoksilla.

Jos ja KUN KIINNOSTUIT:

Lähetä hakemus Krista Ravealalle (krista.raveala (ät) helsinki.fi) sähköpostitse 20.10. klo
16.00 mennessä.

Hakemuksessa tulee olla:

- Nimi, koulutusohjelma/pääaine, aloitusvuosi, yhteystiedot (sähköposti ja
   puhelinnumero)
- Oletko kiinnostunut tiedekuntaneuvostosta, laitosneuvostosta (ja kummasta niistä) vai
   molemmista
- Cv järjestötoiminnasta tai muista luottamustehtävistä ja lyhyt kuvaus tehtävistä jos se
   ei muuten tule selkeästi ilmi
- Minkälaisia suunnitelmia sinulla on seuraavalle kahdelle vuodelle
- Miksi haluat hallinnon opiskelijaedustajaksi

- Milloin seuraavina haastatteluaikoina pääsisit:
21.10 klo 8-9, klo 17-19
22.10 klo 18-20
23.10 klo 15-17
26.10 klo 15-17

Vaalitoimikunta tekee päätöksen vaaliliitosta haastateltuaan hakijat, viimeistään 27.10.
Lisäksi 27.10 klo 15 pidetään yleiskokous jossa vaalitoimikunta esittelee ehdotuksensa
vaaliliitoksi johon yleiskokouksessa voi esittää muutoksia. Vaaliliiton nimet annetaan
eteenpäin 29.10.

Lisätietoja:

Hallintovaalivastaava: Krista Raveala, krista.raveala (ät) helsinki.fi

Vaalitoimikunta:
Johanna Ahola, johanna.ahola (ät) helsinki.fi
Laura Sandholm, laura.sandholm (ät) helsinki.fi
Jenni Kesulahti, jenni.kesulahti (ät) helsinki.fi
Tuomas Aivelo, tuomas.aivelo (ät) helsinki.fi

Offline

 

Board footer

Powered by PunBB
© Copyright 2002–2005 Rickard Andersson