helixlogo

Kertsit

Helixiltä löytyy kaksi kerhohuonetta, toinen Viikin Biokeskus 2:n toisesta kerroksesta biokemian labrojen välittömästä läheisyydestä ja toinen, Klusteri, kolmannelta ylioppilastalolta Domus Gaudiumista. Klusteri (viralliselta nimeltään Christina Regina) on Matlu-ainejärjestöjen yhteinen oleskelu- ja kokoustila. Viikin kertsi on auki silloin kun Biokeskuksetkin ovat, mutta Klusteriin pääsee vain avaimeksi aktivoidulla Lyyra-kortilla. Aktivointilupia myönnetään rajoitettu määrä Helixin virkailijoille. Tämä onkin yksi hyvä syy muiden lisäksi ryhtyä järjestöaktiiviksi.

Matlu-klusteri

Matlu-klusteri on 15 matemaattis-luonnontieteellisen ja biotieteellisen tiedekunnan opiskelijajärjestön yhteinen tila. Sieltä löytyy isompi oleskeluhuone lukuisine sohvineen, kokoushuone, jossa Helixkin välillä kokoontuu, sekä pienempi huone, josta löytyy mm kymmeniä lautapelejä. Hienossa keittiönurkkauksessa voi esimerkiksi lämmittää pitsaa uunissa ja virvokkeita voi ostaa jääkaapista. Klusteri on täysin kengätön tila, joten muista ottaa sukat mukaan! Klusterin osoite on Mechelininkatu 3 C, sisään päästäkseen voi myös koittaa painaa ovikelloa Christina Reginan kohdalta.

Viikin kertsi

Viikin kertsi on biotieteilijöiden olohuone kampuksella. Se on tarkoitettu ennen kaikkea hengailuun luentojen välissä (ja myös aikana). Sieltä löytyy kaksi tietokonetta nettiyhteyksineen, printteri sekä skanneri, kaikki käytettävissä normaaleilla ATK-tunnuksilla. Kertsin hyllyssä on opiskelijoiden oma käsikirjasto, josta löytyy alan perusteoksia Campbellistä ja Stryeristä Aku Ankkaan. Teokset on tarkoitettu kertsillä luettaviksi; tiedekirjasto lainaa kirjoja Infokeskuksessa.

Hyviä apuvälineitä kertsihengailuun ovat Stigan pöytälätkä, PlayStation, Bang!, useat lautapelit (mm Pingviinipeli ja Lapsentekopeli) sekä lukuisat lehdet, joita opiskelijat kantavat sohvapöydälle lojumaan. Myös Helixin omasta lehdestä, Vapaasta Radikaalista, löytyy kattava arkisto, kuten myös edeltäjästään Katalyytistä. Kertsillä on stereot sekä mankka, jonka voi ottaa labrakursille mukaan, kunhan muistaa palauttaa illalla. Useissa labroissa on tosin omat poppikoneet.

Jääkaapissa voi säilyttää omia eväitään ja mikrossa lämmittää vaikka vanhempien luota viikonloppuna mukaan tulleet ruoantähteet, jos Unicafen lounaat (tai jonot) eivät miellytä. Merkitse toki omat sapuskasi, ettei virkaintoinen kertsivastaava siivotessaan heitä niitä pois. Yleisen viihtyvyyden tähden älä unohda elintarvikkeita jääkaappiin inkuboitumaan yli parasta ennen -päivän! Kertsiltä löytyy myös kahvinkeitin ja vedenkeitin sekä Helixin jäsenilleen tarjoamaa kahvia ja teetä. Välipalaksi myydään pikapuuroa ja nuudeleita. Ahkerat kertsivastaavamme täyttävät lisäksi pakastinta jäätelöllä, jonka menekki on ymmärrettävästi kova. Kertsin ulkopuolelta löytyvät limu- ja karkkiautomaatit.

Kertsin puhelin on tarkoitettu järjestön asioiden hoitamiseen, ja sillä voi soittaa ainoastaan paikallispuheluita. Jos puhelin soi, vastaa siihen. Puhelinnumero on 09 191 59020.

Kertsistä on tullut viime aikoina valitettavan suuressa määrin myös opiskelupaikka erityisesti biokemian labrakurssien aikana. Jopa suullisia tenttimistilaisuuksia on järjestetty, mikä ei missään nimessä ole hyväksyttävää. Skanneria on käytetty esimerkiksi ohutkerroskromatografialevyjen kopiointiin kasvifysiologian kursseilla ja onpahan genetiikan assarikin nähty skannaamassa kuvia kurssikirjoista. Kaikesta tästä huolimatta on kertsi silti ennen kaikkea tyhjäntoimittamiseen ja ajantappamiseen tarkoitettu tila, ja ovathan stressaantuneet valkotakkiset opiskelijat loppujen lopuksi sangen hupaisaa seurattavaa.

Tarkista kertsin tämänhetkinen hengaustilanne Kertsi-webcamista!

Helix ry 2009 | www-diktaattori: Anni Joensuu